Levyraatoilua, osa 5

Taas kerran Kenopää ja Marty Blitzkrieg ovat yhdessä levynkuuntelupuuhissa. Tällä kertaa levyraatoilun kohteena on TV Smithin uusin platta. Vanhaan Levyraadin henkeen siis mennään taas levyllisen verran ja tälläkin kertaa sanailussa on sekä asiaa että kieli poskessa kommentointia. Jutun lukeminen vain omalla vastuulla 😎

TV SMITH: Coming in to land cd (Boss Tuneage, julk. 2011)

Marty: Oho! Se on tehnyt uuden levyn. Kenopää: Joo, tää on ihan uusi (toim. huom.! Levy julkaistu 2011, mutta aika ja uutuusarvohan toki on suhteellinen käsite) ja ostin sen suoraan TV Smithiltä Puntala-Rockissa keikkansa jälkeen. Marty: Pidän TV Smithin bänditouhuista enemmän kuin hänen soolokeikoistaan. Kenopää: Miksi? Marty: Jotenkin akustisilla soolokeikoilla tulee aina sellainen fiilis, että jotain puuttuu. Kenopää: Jäät kaipaamaan siis sähköisempää otetta ja rumpujen pauketta, vai? Marty: No, jos olisi edes basso ja rummut akustisen tukena, niin se olisi jo huomattava parannus. Kenopää: Mä taasen tykkään siitä, että TV Smithin soolokeikoilla ei ole kamala meteli ja sanat kuulee aina hyvin, kun ne eivät huku kitaravallin, basson paukutuksen ja rumpujen paahdon alle. Ollaanpa me nyt eri mieltä kaikesta (toim. huom.! Tämä on viittaus Levyraatoilun osiin 3 ja 4) *naurahdus* Marty: Tosin akustisista soolokeikoista TV Smithin sellaiset ovat näkemistäni lähes parhaita maailmassa. Siis soolokeikoiksi. Kenopää: Siis maailman parasta akustista soolopunkkia? Marty: Ja lavakarsimaa mieheltä kyllä löytyy!

Marty: Itse tämä levy vaikuttaa ainakin tuotannoltaan jotenkin vähän turhan kevyeltä. Kenopää: Että lisää säröä, räkää ja paahtoa haluaisit -niinkö? Marty: Jotenkin yleisvaikutelma on kuin kaikki tulisi pumpulin läpi. Kenopää: Mä taasen tykkään kovasti levyn pehmeähköstä sointimaailmasta, jossa eri soittimet erottaa toisistaan. Mielestäni pisiisit saavat näin myös enemmän tilaa hengittää kuin jos kaikki olisi paukutettu täysillä. Marty: Tosin laulu kyllä on mukavan käheää ja särmikästä. Kenopää: Se tässä ehkä se punkein ainesosa onkin. Tekee popimmastakin piisistä vähintäänkin punkihkon.

Marty: Kaksi ekaa piisiä olivat vähän joutavia, mutta kolmas piisi pääsi jo TV Smithin aikaisempien klassikkopiisien tasolle. Kenopää: Onhan noi pari ekaa kevyempää ja kolmannessa enemmän intensiteettiä ja räkäisyyttä, mutta tykkään kyllä kovasti aloituskappaleitten hillitymmästä esitystavasta. Marty: Ja sanoituksethan ovat aina olleetkin yksi artistin vahvimpia puolia. Kenopää: Tykkäänkin siitä kovasti, että sanoissa on jotain aivopähkinää purtavaksi, ettei ole vain jotain rallatusta tai määkynää missä ei laulun sanoilla ole merkitystä. Marty: Vaikka levyn piisit välillä ovatkin hieman kevyitä, punk ei ole kadonnut sanoituksista. Kenopää: Tästä olemme kummatkin samaa mieltä.

Marty Mand Down -piisistä. Tässähän on heti parempi saundi. Kenopää: Onhan tämä räyhäkkäämpi piisi ja ajattelinkin, että voisit tykätä tästä kun ei ole kovin pop, vaikka tässäkin on koskettimia. Marty: Eikä koskettimissakaan sinällään mitään vikaa ole, jos ne eivät pauku ihan päällä ja soittavat hyviä kuvioita.

Kun Us and Them soi Kenopää kysyy Martylta: Meneekö tää jo turhan popiksi sulle? Marty: Ihan Amerikan markkinoille. Marty: Ja onhan pitkän linjan musiikin tekijällä tietysti oikeus varioida musiikillista ulosantiaan jo pelkästään säilyttääkseen omankin mielenkiintonsa. Kenopää: Harva jaksaa soittaa samaa piisiä samalla tapaa vuosikymmenestä toiseen. Marty: Niin, jokaisen bändin ei tarvitse kulkea Ramonesin viittoittamaa tietä hyvässä kuin pahassa.

Deactivate Autoslavesta Marty: Täähän onkin taas hyvä piisi. Kenopää: Sä selkeästikin tykkäät näistä vauhdikkaammista piiseistä. Ja minä taidan sitten sunkin edestä digata niistä tunnelmapaloista, jotka sulle ilmeisesti on liian lällyä kamaa. Marty: Ei se tempokaan tee autuaaksi, mutta tässä nuo nopeammat piisit ovat olleet mielestäni paremmin sävellettyjä laulumelodioiltaan. Onhan Danzigillakin ollut hienoja hitaita että samaan aikaan pitkähköjä piisejä.

Headhuntersista Kenopää Martylle:  Tää luulisi kelpaavan sulle, kun ei tää ainakaan poppia ole ja ei tää musta ainakaan huutoakaan ole silti. Marty: Melodiaa on hyvä olla ja tietyntyyppinen särmäkään ei ole pahitteeksi.

Coming in to Land-piisin aikana Marty: Onko tää jo tokavika piisi? Kenopää: On joo. Marty: Elikä levy etenee sujuvasti. Ensimmäisen kahden piisin perusteella odotin välityölevyä, mutta kolmannesta piisistä eteenpäin levy parani ja levyltä löytyy tarpeellinen määrä tulevia klassikoita sekä keikkasuosikkeja, joten levy kannattaa hankkia jos vastaan tulee. Kenopää: Diggaan tän nimikkopiisin kohdalla siitä, että siinä paljon erilaisia soittimia ja sovitus on hyvin mielenkiintoinen. Sanoisinko peräti, että runsas äänimaailma tässä kappaleessa. Kunnon orkestraatiot, joka minusta on erityisen mahtavaa tämänkaltaisessa musiikissa.

No message please piisin aikana Kenopää Martylle: Nyt se vika piisi on kehissä. Mikä viilis? Marty: Ei ihan TV Smithin paras levy, mutta kohtuullisen hyvä ja vaihteleva kokonaisuus kuitenkin. Ja kuten sanoin, hankkikaa! Kenopää: Hieno levy on minusta ja kannattaa todellakin hankkia, suosittelen! Marty: Ja TV Smith:hän ei ole koskaan tyystin huonoa levyä tehnytkään.

Bonus-sektori eli muulloin kuultua kommenttia levyn annista:

Maaninen Mehulinko: Toi varmaan roiskii sylkeä laulaessaan. Hirveitä sieluntuskia sillä tuntuu olevan. Mä en oikein saa sanoista selvää niin kuin yleensäkään kun lauletaan englanniksi, niin kuuntelen vaan tuota sävyä äänessä. Draamaattista sieluntuskien tulkintaa.

Tää (True Believers) sopisi hyin reippaan jumpan taustalle. Tai en mä tiedä sopisiko se, mutta jotain tällaista musiikkia on välillä niissä jumppaohjelmissa. Kuntopyöräilyn tahdittajaksi ainakin sopisi.

Äänen perusteella (Propably) voisi kuvitella, että laulaja on ihmissusi.

(Complaints Departmentin aikana todettua) en ole koskaan tykännyt siitä, että on paljon puheenmolotusta siellä seassa. Toi tarttis kurkkupastillin.

Levyraatoilua, osa 4

Kenopää ja Marty Blitzkrieg diggaavat kuunnella levyjä, joten juttua kyllä riittää levystä kuin levystä. Ja tässä on oikein helmi punkrockin historiasta, joten ei mikään ihme, että Avengersin pinkkikantisen levyn äärellä hemmoista irtosi sananen jos toinenkin. Vanhan ajan Levyraadin hengessä siis mennään levyllisen verran ja jubailu on taatun poukkoilevaa. Lue, jos uskallat! 😉

AVENGERS: (s/t) 2cd (Water)

Kenopää: Tää onkin Avengers-yhtyeen nk. Pink-albumin juhla-versio, jossa on se varsinainen albumi ja extra-levy.  Marty: Olisikohan meidän ensimmäinen saksalainen levy-yhtiö ottanut nimensä tän bändin Teenage Rebel -piisistä. Kenopää: Todennäköisesti. Mutta onko sitä lafkaa enää olemassa? Marty: On. Julkaisee kuulemma 5-6 levyä vuodessa. Kenopää: Hienoa! Marty: Mukavan kotikutoiset eli nk. punkit soundit. Ei ainakaan liian tuotetut. Kenopää: Ei tosiaan. Ei kuulosta miltään Blondielta tai Policelta, eikä Sex Pistolsiltakaan. Marty: No, Sex Pistolsillahan olikin kalliit ja hyvät soundit, mutta halvemmissa soundeissakin on puolensa. Kenopää: On todellakin. Tietty rosoisuus voi olla hyväksikin piisien ilmeelle. Kuulostaa elävämmältä kuin ylituotettu ja täyteen ahdettu äänimaailma, jossa kappaleilla ei ole tilaa hengittää. Marty: Ja aloittelevilla bändeillä on mahdollisuus saada samanlaiset soundit (kuin Avengersilla) ilman suuria taloudellisia panostuksia. Eräskin levypomo aikoinaan ohjasi aloittelevia bändejä sanomalla, että alkaa masentuko, jos ette heti saakaan samanlaisia saundeja kuin Ramonesilla. Kenopää: Tosin riippuu siinäkin, että onko kyse levy- vai livesoundista, ja vanhasta vai loppupään Ramo-materiaalista. Marty: Mutta voisi varmaan mainita bändin musiikistakin jotakin eikä vain soundeista. Kenopää: Sanotaan sitten.

Marty: Miellyttävän ripeä yleisote ja kiitettävän lyhyitä piisejä sekä tarpeeksi melodioita.
Kenopää: Onhan tää tällaista varsin toimivaa punkrockia, jossa on mun mielestä ajoittain jotain post-punk-kaikuja, vaikka onkin tehty nimenomaan punkin marssiessa esiin. Tiedä sitten onko post-punk-bändit kuinka saaneet tältä vaikutteita.

Marty: Vahinko, etten päässyt heitä Puntalaan katsomaan… jos materiaali oli tätä luokkaa. Kenopää: Oli se yhtä hyvä ja monin paikoin parempikin. Tykkäsin monesta esiintyjästä festarilla, mutta mun mielestä tää oli ehdottomasti yksi parhaimmista, ellei paras. Etenkin kokonaisuutena.

Marty: Jenkkipunkissa on aina ollut hieman erilainen soundi ja toteustapa kuin esim. brittiläisessä ja tämä bändi kuulostaa välillä mm. Dead Boysilta. Laulajallakin hieman saman tapainen laulutyyli kuin Stiv Batorsilla. Kenopää: Hmmm… en ole tullut aiemmin ajatelleeksi tuota, mutta sellaiseltahan se hieman kuulostaa. Mukavan gender blendaavaa siis tuoltakin osin eikä vain albumin kuvituksen osalta. Marty: Mukava kaiku laulussa. Kenopää: Mäkin diggaan siitä.

Marty: Ja piisejä on varmasti tarpeeksi yhdelle levylle. Eli tässä tapauksessa voisi sanoa, että saa rahoille vastinetta. Kenopää: Niin kyllä saa. Ja meikä sai Puntalassa lisäksi nimmarit kaikilta. Kiva bonus muutenkin hyvälle ostokselle.

Marty: On kyl metka asia, että Amerikan punk-bändeillä on ain ollut eri saundi kuin brittiläisillä. Vaikea sanoa mistä se alunperin johtuu. Mielestäni lähes pääsääntöisesti kaikki naispunklaulajat kuulostavat hyvältä. Kenopää: Niin, vaikka kuulostaisivat Stiv Batorsilta? Marty: Enemmänkin aksentti ja laulutapa kuin itse laulajan ääni kuulostaa Stiv Batorsilta. Ehkä ovat kotoisin samoilta seuduilta. Kenopää: Mutta mun mielestä laulajan ääni ei kuulosta ylipäätään erityisen naisellista eikä monin kohdin edes nk. naisääneltä. Marty: Itsekin aluksi kuuntelin, että onko kyseessä korkeaääninen mies vai nainen. Kenopää: Eipä sillä mun puolesta ainakaan väliä. Hyvä vokalisointi on hyvää, eikä sukupuolilla niin väliä ole siinä että kuulostaako joku hyvältä vai ei. Marty: Hyvin soitettua, hyvin sävellettyä ja hyvin laulettua. Ansiostakin ovat aikoinaan päässeet levyttämään. Kenopää: Ja hyvä, että pääsivät. Tykkään tästä kovasti. Ja mitä soundeihin tulee, niin mun mielestä tää ainakin ajoittain kuulostaa aika paljon samalta kuin osa alkuajan punk-bändeistä Brittilässä. Ehkä se on toi miltä tuo kaiku kuulostaa. Marty: Välillä tulee mieleen todellakin esim. Vice Squad. Kenopää: Ja se ei ole huono juttu ollenkaan.

Kenopää: Mun ihan pakko sanoa, että diggaan sitä kuinka tällä bändillä on hyvin soitetut ja ytimekkäät kitarasoolot. Harvinaista punk-levylle että niitä on ja että ne ovat kauniinkuuloisia ja toimivia. Vastaavasti yhtyeen lauluosaston kyky luoda toimivia harmonioita, on harvinaista herkkua, varsinkin punk-levylle. Marty: Välillä soolokitaristi kuulostaa jopa Johnny Thundersilta. Kenopää: Hyvää proto-punkkiahan se(kin) teki, eli sinänsä huono vertaus mielestäni. Tosin itselläni ei Thunders tästä ole mieleen tullut. Marty: Kuuntele nyt, onhan tässä. Ainakin New York Dollsin aikaisia. Kenopää: En tiedä. Ehkä se on enemmän soinnillinen asia kuin soitannollinen. Kitarasoundissa jotain samaan minustakin, mutta soitollisesti eri maailmasta ainakin enimmäkseen. Mielestäni nämä teknisempiä soitannollisesti. Marty: Eipä raadin tarvitse olla samanmielisiä. Olihan Suosikin levyraadeissakin etenkin punk-piisien kohdalla niin, että pisteet saattoivat vaihdella nollasta kymppiin. Kenopää: Niimpä. Eipä tässä tarvitse ruveta peistä ruveta kalistelemaan, etenkään kahden pasifistin keskenään. *Marty näyttää peukkua*

Bonus-sektori eli muulloin kuultua kommenttia levyn annista:
Maaninen Mehulinko: Ensin aattelin tuosta kannesta, että onpa siinä nätti poika. Mutta nättihän se on, oli mikä hyvänsä. Ei se oo niin nuukaa. En mää jaksa tämmöstä kuunnella.