Diggaan, siis olen -blogzine tavoittanut mukavasti lukijoita

Diggaan, siis olen blogzinen suosio yllättänyt tekijätiiminsä

Sunnuntaipäivällä 13.8.2012 perustettu Diggaan, siis olen -blogzine aloitti toimintansa välittömästi julkimoimalla jo saman iltana pääkirjoituksen, linkkisivun ja kaksi juttua wordpress-sivuillaan. Diggaan, siis olen -blogzinellä ei ole eikä tule olemaan musiikillista tms. raja-aitaa, vaan zine on rehellisesti diggausorientoitunut. Kirjoitetaan kaikesta mistä digataan ja siten kuten digataan kirjoittaa.

D,SO:n virtuaalisilla sivuilla onkin julkaistu juttua jo aika laajalla kädellä, mm. Puntala Rock-raportti, Real Gone Rock’n’Roll Weekender-raportti, PÄÄ KII-ihQtusta, The Saturnettes -haastattelu, Elvis-tribuutti-iltaman etukäteishehkutusta, ja Levyraatoilua-palstassa on kuuntelussa ollut mm. Avengers, TV Smith, Doom, Volter. Tulossa hehkutuksia mm. vampyyrileffoista, animesta, kirjoista, sarjakuvista, ja Levyraatoilussa tulevaisuudessa mm. Terveet Kädet, Crazy Cavan & The Rhythm Rockers…

Ilman mitään pressitiedotteita olemassaolostaan ja minkään sortin mainontaa on Diggaan, siis olen -blogzine saavuttanut itselleen pelkällä puskaradion avustuksella lukijakuntaa yllättävän paljon. Noin kahden kuukauden jälkeen blogzinemme selailukerrat voidaan laskea tuhansissa. Kiitoksia kaikille lukijoille, kirjoittajille, valokuvaajille, taittajille, tietokonenörteille, sanaa levittäneille, ja ihan kaikille! 😉

Poppoomme ei ole mikään salaseura, joka elää omaa elämäänsä muista piittaamatta, vaan uusia kirjoittajia otetaan mukaan. Vastaavasti lehdistötiedotteet eri tapahtumista, kutsut vieraslistalle, haastattelupyynnöt ja arvio-levyt huolitaan ilolla.

Yhteydenotot: diggaansiisolen(a)gmail.comKaunista syksyä ja alkutalvea toivottaen,
Diggaan, siis olen -blogzinen
riiviömäinen toimituspoppoo

Haastattelussa The Saturnettes-yhtyeen Jann Wilde

Diggaan, siis olen -blogzine on tehnyt ystävyys- ja avunanto sopimuksen Oudoin Lintu -zinen (ent. Outo Lintu -zine) kanssa, joka tarkoittaa sitä, että Oudoin Lintu saa julkaista juttujamme ihkaoikeassa painetussa muodossa ja Diggaan, siis olen -blogzine saa hyödyntää Oudoin Lintu-zinen materiaalia täällä verkkoavaruudessa.

Koska Oudoin Lintu -zine ei ole zinelle tyypillisesti ilmestynyt toviin (edellinen ilmestyi 2011 alkukesästä ja seuraava numero on vuoden 2012 aikana tulossa ulos), niin Diggaan, siis olen -blogzine saa kunnian julkimoida jo(?) nyt oman versionsa The Saturnettes-yhtyeen Jann Wilden haastattelusta. Haastattelu kokonaisuudessaan ilmestyy loppuvuodesta 2012 ilmestyvässä Oudoin Lintu-zinen numerossa.

Haastattelun teki loppuvuodesta 2011 Kahvila Valossa Tampereella Krisse Chrissie Heart Sydän: juttelimme Jann Wilden kanssa  niitä näitä, vaihtelimme kuulumisia ja saimme aikaiseksi  siinä ohessa myös haastattelun. Ja tässä se nyt sitten on, olkaa hyvät! 😉

Milloin tartuit ensikerran soittimeen?

Muistaakseni joskus kymmenvuotiaana. Meni viisi vuotta ennen kuin tajusin miten päin sitä kitaraa pidetään ja miten se toimii.

Milloin teit ensimmäisiä piisejä ja mainitsemisen arvoisia asioita urasi alkutaipaleelta?

Heti kymmenvuotiaana tein kauhean läjän piisejä rämistellen vapailla kielillä ilman sointuja. Kolmannella luokalla perustimme Fire Bird-nimisen yhtyeen. Viisitoistavuotiaana keksin soinnut ja miten niitä käytetään, ja sen miten tehdä kappaleita. Näistä ekoista biiseistä osa on uusiokäytetty tuoreimmille julkaisuillekin. Sävellän siis yhä yhtä hyvin tai huonosti kuin tuolloin. Pop-musiikin lisäksi olen aina tykännyt tehdä oudompia äänikollaaseja. Vuonna 2003 tein kaverin lyhytelokuvaan musiikin ja vuonna 2004 tuli eka kahdensadan kappaleen Jann Wilde-EP.

Levyä meni hyvin eteenpäin. Baareissa oli helppo tehdä kaupat vaihtamalla EP kaljatuoppiin, joten tuli oltua kyllä päissäänkin. Hyvää promoa?

 

Miksi teet musiikkia?

Olen aina tehnyt musiikkia. Kunpa tietäisinkin miksi teen?

Kuinka tärkeintä eläinten oikeudet Sinulle ovat?

Hyvin tärkeitä. Olen hyvin eläinrakas ihminen. Olen ollut mukana tukemassa eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa ja aikoinaan tarjosin sijaiskotia kesyrotille.

Jos olisit muu eläin kuin ihminen, mikä eläin olisit ja miksi?

Olisin rotta tai fretti, näätäeläin tai jyrsijä. Olisinkin mieluummin eläin kuin ihminen.  Jyrsijät ovat suosikkieläimiä. Oikeastaan kaikki eläimet paitsi party animalit.

Assosiaatio-osuus eli sanon sanoja ja vastailet mitä tulee mieleen ensimmäisenä…

Ihminen Eläin
Dante Helvetti ja sitä kautta yksi Lucky Luken numero.
Baudelaire Kirjasto, jossa aikoinaan aakkostin Baudelairen teoksia.
Tom Of Finland Siitäkin tulee kirjasto mieleen, on näitäkin hyllytetty.
Porno Nyt tulee kaikesta mieleen kirjasto
Glam Ex-bändini kitaristia Ardéa sanotaan joskus glamiksi.
Usko tai älä
Rakkaus Muffinssi
Toivo Radiokanava
Unelma Säleikkö
Goottilaisuus Kengät
Tähteys Riimi
Kirkko Kirka

Unelmia a) muusikkona b) ihmisenä?

Pyrkii yllättämään itsensä, ettei tule koskaan tylsää muusikkoa. Sama pätee ihmisenä oloonkin.

Mitä neuvoja antaisit aloittelevalle muusikolle / taiteilijalle?

Tänä päivänä ei kannata ajatella sopimus- ja levy-yhtiö-keskeisesti. Omatoimisesti voi ihan hyvin julkaista. Valtaosan työstä joutuu lopulta tekemään itse. Varsinkin tänä päivänä, kun yhtiöillä ei ole resursseja tai uskallusta riskeerata. Miksi maksaa siitä jos joku painattaa ja postittaa levyjä sun puolesta.

Mistä aineksista Saturnettes koostuu?

Meistä neljästä ja yhdestä robotista. Lihaa ja peltiä, ja suolenpätkiä. Uusiudumme joka käänteessä, synnymme uudelleen ja luomme nahkaamme. Rumpukoneesta huolimatta kappaleiden sovitukset elävät keikoilla ja rumpukuviot ohjelmoidaan erilailla. Olemme aidosti elävä bändi, paitsi kone.

Mistä idea peliin kansigrafiikkana?

Mieleen tuli ajatus laittaa albumin kansitaiteen mukaan lautapeli. Levyssä oleva painatus toimii hyrrämäisenä noppana. Jos ei jaksa kuunnella levyä, voi pelailla. Tulevaa levyä ollaan ajateltu käytettäväksi jääskrabana. Tai keksimme kyllä sitten jotain muuta spessua.

Dave Lindholmilla ja David Bowiella ollut aikoinaan, ja taitaa olla vieläkin, sellainen kuvio että jokaista levyä varten on uusi bändi. Sinullahan on ollut vähän vastaavasti. Onko Sinua verrattu kummaksikaan Daveksi tässä suhteessa tai miten muutoin tämänkaltaisen ilmiön koet, ja miten käy Saturnettesin?

Olemme tekemässä toista levyä. Tämän bändin kanssa emme jää yhteen levyyn, vaikka homma tulisikin elämään. Jokainen albumi on aina projekti, jonka myötä tulee aina jotain uutta. Voisin tehdä hevilevyn. En tiedä miksi, mutta idea kuulostaa tällä hetkellä hauskalta. Ja vanhoista kipaleista voisi tehdä levyllisen uusia versioita. En tee ikinä suunnitelmaa, koska ne muuttuu kuitenkin.

Jo kolmannet Varjokirjamessut Helsingissä la 27.10.2012

Varjokirjamessut antaa äänen pienkustantajille, distroille ja omalaatuisille artisteille. Näillä kirjamessuilla voi löytää mielenkiintoisia zinejä, sarjakuvia, omakustannekirjoja ja anarkististen kustantamojen kirjallisuutta. Ohjelmassa tänäkin vuonna mm. runoutta, kirjallisuutta ja musiikkia. Ja tämä kaikille ikärajattomana ja ilmaiseksi. On ilmiselvää, että tätä tapahtumaa me Diggaan, siis olen -blogzinen toimituslaiset suosittelemme erittäin mielellämme ihan kaikille!

Mustan kanin kolo ja Aseistakieltäytyjäliitto järjestävät Varjokirjamessut jo kolmatta kertaa. Vaihtoehtoinen kirjallisuustapahtuma järjestetään Rauhanasemalla, Helsingin Itä-Pasilassa (Veturitori 3) la 27.10. klo 12-19. Varjokirjamessut on maksuton ja kiinnostava vaihtoehto samaan aikaan Pasilassa järjestettäville Helsingin kirjamessuille. Paikalla monia eri myyjiä ja kirjavalikoima, jota et takuulla löydä messukeskuksesta!

Tarjolla paljon kirjallisuutta esimerkiksi anarkismista, feminismistä, eläinoikeuksista, antimilitarismista, ympäristövastarinnasta ja monesta muusta aiheesta. Kirjakojujen lisäksi ohjelmassa on mielenkiintoisia kirjailijavieraita, kirjaesittelyjä, akustista musiikkia sekä vegaaninen ja huokeahintainen lounaskahvila.

Tapahtuma järjestään kokonaan vapaaehtoisvoimin, eikä tarkoituksena ole tuottaa voittoa vaan luoda tilaa erilaisille ruohonjuuritason toimijoille. Tapahtuma on vapaa puoluepoliittisesta materiaalista ja tunnuksista, koska järjestäjät haluavat tukea vapaata yhteiseen osallistumiseen perustuvaa päätöksentekotapaa, eivätkä keskitettyjä valtarakenteita.

Varmistuneet kirjailijavieraat: Mikael Brunila, Laura Gustafsson, Saara Henriksson, Riikka Kaihovaara, Gabriel Kuhn, Mervi Leppäkorpi, Kukka Ranta, Johanna ”Roju” Rojola, Atlas Saarikoski ja Olli Tammilehto.

Tähän mennessä varmistuneet pöydänpitäjät: Aseistakieltäytyjäliitto, Bokhandeln info 44 (Tukholma), Distraction-distro (Turku), Ei tämä tähän jää -teamin distro (Tampere), Kirjakahvila (Turku), Kurvin kirja (HKI), Kustannusliike Robustos (Karkkila), Mustan kanin kolo (HKI), Mustikki (Tampere), PM Press (Oakland & Lontoo), Rauhanliitto, Sadankomitea, Tasajako (HKI).

Musiikista vastaavat mm. Brett Sullivan, Krisse Sydän ja Iida Umpikuja trio.

Lisätiedot tapahtumasta ja ohjelmistopäivitykset:
http://mustankaninkolo.blogspot.fi/p/tapahtumat.html

Rock’n’Roll Night 18:ssa Ray Campi, Blue Cats, Miki Lamarr, Boppin’ Pete 3, The Toreadors Trio ja muuta nannaa!

 

Jotkut ne löysäilevät rokkia soittaessaan ja valittavat iän painoa jo kolmikympisinä. Toiset ne jättävät valittamisen sikseen ja keskittyvät rokkaamiseen, vaikka ikää olisi kuinka paljon. Tästä elävä todiste on Rockabillyn kuninkaaksikin tituleerattu Amerikan ihme Ray Campi, joka on syntynyt 1934 ja jaksaa heilua läskibassoaan paukuttaen ja laulaen lavoilla ympäri maailmaa. Ei vauhti ole enää yhtä huimaa kuin nuoruuden päivinä, mutta harvalla lähes kahdeksankymmentä vuotiaalla on. Vaikka tempo kenties on hitaampi soitossa kuin aiemmin, niin asenne on kohdillaan ja pilke silmäkulmassa. Ja se on paljon enemmän kuin monella muulla rockabillyn länkyttäjällä.

Ei siis mikään ihme, että Diggaan, siis olen -blogzinen toimituskaarti kiljui riemusta kuullessaan Ray Campin tulevan Suomeen esiintymään lauantaina 20.10.2012. Vielä paremmaksi uutisen tekee se, että taustalla soittaa rautaistakin rautaisempi The BopCats.  Ja kun samalla keikalla on lisäksi levynjulkkarikeikat erittäin loistavalta ja legendaariselta brittiläiseltä Blue Cats-yhtyeeltä (uuden albumin julkistus ja Tunnel-albumin uudelleenjulkaisun julkistus lisäksi), kotimaiselta konkariryhmältä Boppin Pete 3:lta ja suomalaiselta varsin laadukasta musiikkia työstävältä Miki Lamarrilta. Tämän kaiken lisäksi yleisöä viihdyttävät kotimaiset The Toreadors Trio, Dj. Boogie Chiller ja MC. Masu. Musiikin lisäksi paikan päällä voi käydä varsin monen liikkeen kojulla pläräämässä mm. levy- ja vaatelaareja. Vaikuttaa siis siltä, että tuolla ei voi olla sitten millään tylsää!

Tämä on sellainen iltama, ettei kannata jättää väliin. Saavu mestoille, jos vain suinkin voit!

Rock`n`Roll Night 18 lauantai 20.10.2012 @ Hotelli Rantasipi Sveitsi, Hyvinkää
Facebook-sivut tapahtumalle

Stagella:

– The Blue Cats (UK)

– Ray Campi (USA)

– Boppin`Pete 3 (Fin)

– Miki Lamarr (Fin)

– The Toreadors Trio (Fin)

– Dj. Boogie Chiller (Fin)

– MC. Masu (Fin)

Levyraatoilua, osa 6

Levyraatoilussa Kenopää ja Marty Blitzrieg (tuttu Blitzkrieg Boysista ja Taistelukalasta) kuuntelevat tällä kertaa Volterin pitkään odotetun pitkäsoitto-cd:n. Kuten aina ennen Levyraatoillussa sana oli täysin vapaa ja sen kyllä huomaa.

Volter: No Return cd (Yläkulo Tuotanto / The Velvet Beat, YK-00016, julk. 2012, Facebook-sivut)

Kenopää kysyy Martylta: Tää ei taida olla ihan musiikkia, jota joka päivä kuuntelisit, vaikka Elvistä Ramojen ohella diggaatkin? Marty: Ensimmäisenä tulee mieleen kuusikymmentäluvun Brittibändit. Kenopää: Totta. Marty: Tämän tyyppistäkin musiikkia kyllä sulatan, jos sävellykset ovat hyviä. Kenopää: Olet siis tasokkaan musiikin ystävä? Marty: Kyllä. Ikävä kyllä tasokasta musiikkia on prosentuaalisesti maailmassa niin vähän, että sitä täytyy yleensä oikein etsiä.

Marty: Mistäs sä tähän oot törmännyt? Kenopää: Levyyn vai yhtyeeseen? Marty: Sekä että. Kenopää: Janin musiikkia kuuntelemalla ja aikoinaan Janilta näitten jonkin demon sain ja pitkään tätä levyä on odotettukin. Ja levyn sain Janilta Vastavirta-klubilla, kun oli siellä Saturnettesillaan esiintymässä. Marty: Ei kuulosta ollenkaan suomalaiselta. Kenopää: Onko tämä seikka sinusta hyvä vai huono asia? Marty: Kuulostaa vaan jotenkin niin sofistikoituneelta ja englantia lausutaan tyystin ulkolaisella aksentilla. Kenopää: Totta. Kaukana tönkköenkusta tämä on. Ja kuulee, että ovat hioneet levyä kaikessa rauhassa. Marty: Jotenkin tästä tulee sellainen positiivinen fiilis, että kesä ei ole enää kaukana. Kenopää: Raukean keväistä tai alkukesän tunnelmaahan tässä on, vaikka hyvinhän tämä istuu syksyynkin. Marty: Ootko oikein ostanut tämän? Kenopää: Ei, vaan tehtiin vaihtokaupat Janin kanssa. Ei raha vaihtanut omistajaansa, ja niinhän se undergroundissa on hyvä ollakin.

Kenopää: Diggaan, kun tässä musiikissa on sulassa sovussa Rollari-, Beatles, T-Rex, Bowie, Slade ja Small Faces -fiilistä. Ja tietenkin omaa ilmettä, kun eihän tämä mitään pastissia mielestäni  ole missään vaiheessa.  Marty: Ei mulla tästä kauheasti muuta mieleen tule kuin että kaikin puolin hyvin tehtyä, mutta jotenkin niin sanottu hittipotentiaali sävellyspuolelta uupuu. Kenopää: Tosin en usko, että tässä ollaan missään vaiheessa hittejä lähdetty tekemäänkään. Ja siksi tämä onkin minusta niin mahtava levy, kun on uskallettu tehdä musiikkia täysin omista lähtökohdista, piittaamatta lainkaan ulkopuolisista paineista. Marty: Sanoituksia en ole tajunnut seurata, että mitä ne oikein laulaa.  (syventyy kansissa oleviin sanoituksiin) Tälläisethän sanakannet ois meillekin sopinut.

Marty: Kissistähän muuten laulaa muutkin bändit. Mehän soitettiin aikanaan Cheap Trickiltä coverina sellaista piisiä kuin Surrender. Kenopää: Musta toi Kiss-viittaus Lazy Sundays -piisin lyriikassa on neronleimaus tällaisessa musiikissa. Uskalletaan katsoa kauemmaksi kuin oma musiikillinen lokero.

Good News / Bad News piisistä Kenopää Martylle: Tässä on sulle vähän rajumpaakin piisiä. Vaikkei tääkään mitään punkkia ole, korkeintaan garagea. Mulla tulee tästä hieman Sonics mieleen. Marty: Mä en ole ihan varma, mutta mulla tulee sellainen kuin Mannfred Mann mieleen tuolta Englannista. Tosin voi olla, että muista väärin että millaista musaa ne soittaa.  Kenopää: Mulle se tuli parista muusta piisistä mieleen, mutta ei kauheasti tästä, vaikka taidan tajutakin mistä sulle tuli se mieleen tämän kappaleen kohdalla.

Kenopää: Minusta tämä levyn nimikkopiisi on mukavan unenomainen, jotenkin Twin Peaksmäinen. Ja tää soolo on mielestäni mahtava, ja kitaraosuuksien ja urkujen kommunikointi keskenään on mainiota kuunneltavaa. Marty: Ovat näemma itse tuottaneet ja tuotos on onnistuneen retro. Kenopää: Sitä tämä on, mutta retroksi mun mielestä jotenkin tuoreen kuuloinen, persoonallinen ja jotain muuta kuin pelkkää vanhan ajan apinointia. Heh, vaikka Monkees hyvä onkin. Kuten Kinks. Ja noita kahta olen kuulevinani tälläkin levyllä mahdollisina vaikuttajina soittajistolle.

Kenopää: Tämä viimeinen kappale (Reaching for the Satellites) hyvin jatkaa toiseksi viimeisen kappaleen (No return) unenomaista henkeä, kuitenkaan olematta kopio edellisestä kappaleesta. Marty: Viimeinen piisi tuo mieleen ajoittain Beatlesin Sergeant Peppers’ Lonely Hearts Bandin levyn. Kenopää: Sitähän tunnelmaa minusta on muutamissa muissakin kappaleissa, mutta hommaan on mielestäni saatu tuotua jotain omanlaistakin näkökulmaa, ettei ole vain vanhan kertaamista.

Marty: This is the end, my friend, lauloi jo Doorskin aikoinaan. Kenopää: Joo, levy loppui. Mitäpä jäi mieleen? Marty: Ei musiikkia täysipainoiseen kuunteluuni, mutta sopivaa jonkun asian tekemisen taustamusiikiksi. Kenopää: Onhan tää tuollaista chillaukseen sopivaa rentoa musiikkia, mutta tykkään itse kyllä kuunnella muutenkin kuin tiskatessa, vaikka tämä hyvin vauhdittaa kyllä sitä hommaa. Marty: Mun mielestä tää sopii hyvin Pina Coladan juomisen taustamusiikiksi. Kenopää: Mun mielestä tämä taasen sopii melkein mihin vaan, ja ehkä huonoiten juuri nimenomaan taustamusiikiksi. Tai voisi tätä meditoidessa kuunnella, siihen voisi sopiakin, kun on niin unenomaista välillä, että voisi kuljettaa mielen seuraavalle tasolle.

Bonus-sektori eli muulloin kuultua kommenttia levyn annista:

Maaninen Mehulinko: En oikein tiedä mitä sanoa tästä, mutta kyllä tätä ihan jaksaa kuunnella. Tää on ainakin mukavan letkeetä ja rauhallista, ja sopii hyvin tällaiselle flegmaattiselle tyypille kuin minä. Tässä (Bright Lights -kappaleessa) on sellainen sunnuntai-iltapäivän haikea ja lievästi ahdistunut tunnelma. Tai ainakin nyt tulee siitä sellainen olo. Ja tää on siitä kivaa, ettei rumpujen jytke tärähtele kallossa.

Maaninen Mehulinko kuvasta, jossa Jani ja Antti nurkan takana: Aikookohan toi kohdistaa pusuhyökkäyksen johonkunhun jonka se odottaa tulevan tuolta oviaukosta kulman takaa, kun on huuletkin tolleen supussa?

Levyraatoilua, osa 5

Taas kerran Kenopää ja Marty Blitzkrieg ovat yhdessä levynkuuntelupuuhissa. Tällä kertaa levyraatoilun kohteena on TV Smithin uusin platta. Vanhaan Levyraadin henkeen siis mennään taas levyllisen verran ja tälläkin kertaa sanailussa on sekä asiaa että kieli poskessa kommentointia. Jutun lukeminen vain omalla vastuulla 😎

TV SMITH: Coming in to land cd (Boss Tuneage, julk. 2011)

Marty: Oho! Se on tehnyt uuden levyn. Kenopää: Joo, tää on ihan uusi (toim. huom.! Levy julkaistu 2011, mutta aika ja uutuusarvohan toki on suhteellinen käsite) ja ostin sen suoraan TV Smithiltä Puntala-Rockissa keikkansa jälkeen. Marty: Pidän TV Smithin bänditouhuista enemmän kuin hänen soolokeikoistaan. Kenopää: Miksi? Marty: Jotenkin akustisilla soolokeikoilla tulee aina sellainen fiilis, että jotain puuttuu. Kenopää: Jäät kaipaamaan siis sähköisempää otetta ja rumpujen pauketta, vai? Marty: No, jos olisi edes basso ja rummut akustisen tukena, niin se olisi jo huomattava parannus. Kenopää: Mä taasen tykkään siitä, että TV Smithin soolokeikoilla ei ole kamala meteli ja sanat kuulee aina hyvin, kun ne eivät huku kitaravallin, basson paukutuksen ja rumpujen paahdon alle. Ollaanpa me nyt eri mieltä kaikesta (toim. huom.! Tämä on viittaus Levyraatoilun osiin 3 ja 4) *naurahdus* Marty: Tosin akustisista soolokeikoista TV Smithin sellaiset ovat näkemistäni lähes parhaita maailmassa. Siis soolokeikoiksi. Kenopää: Siis maailman parasta akustista soolopunkkia? Marty: Ja lavakarsimaa mieheltä kyllä löytyy!

Marty: Itse tämä levy vaikuttaa ainakin tuotannoltaan jotenkin vähän turhan kevyeltä. Kenopää: Että lisää säröä, räkää ja paahtoa haluaisit -niinkö? Marty: Jotenkin yleisvaikutelma on kuin kaikki tulisi pumpulin läpi. Kenopää: Mä taasen tykkään kovasti levyn pehmeähköstä sointimaailmasta, jossa eri soittimet erottaa toisistaan. Mielestäni pisiisit saavat näin myös enemmän tilaa hengittää kuin jos kaikki olisi paukutettu täysillä. Marty: Tosin laulu kyllä on mukavan käheää ja särmikästä. Kenopää: Se tässä ehkä se punkein ainesosa onkin. Tekee popimmastakin piisistä vähintäänkin punkihkon.

Marty: Kaksi ekaa piisiä olivat vähän joutavia, mutta kolmas piisi pääsi jo TV Smithin aikaisempien klassikkopiisien tasolle. Kenopää: Onhan noi pari ekaa kevyempää ja kolmannessa enemmän intensiteettiä ja räkäisyyttä, mutta tykkään kyllä kovasti aloituskappaleitten hillitymmästä esitystavasta. Marty: Ja sanoituksethan ovat aina olleetkin yksi artistin vahvimpia puolia. Kenopää: Tykkäänkin siitä kovasti, että sanoissa on jotain aivopähkinää purtavaksi, ettei ole vain jotain rallatusta tai määkynää missä ei laulun sanoilla ole merkitystä. Marty: Vaikka levyn piisit välillä ovatkin hieman kevyitä, punk ei ole kadonnut sanoituksista. Kenopää: Tästä olemme kummatkin samaa mieltä.

Marty Mand Down -piisistä. Tässähän on heti parempi saundi. Kenopää: Onhan tämä räyhäkkäämpi piisi ja ajattelinkin, että voisit tykätä tästä kun ei ole kovin pop, vaikka tässäkin on koskettimia. Marty: Eikä koskettimissakaan sinällään mitään vikaa ole, jos ne eivät pauku ihan päällä ja soittavat hyviä kuvioita.

Kun Us and Them soi Kenopää kysyy Martylta: Meneekö tää jo turhan popiksi sulle? Marty: Ihan Amerikan markkinoille. Marty: Ja onhan pitkän linjan musiikin tekijällä tietysti oikeus varioida musiikillista ulosantiaan jo pelkästään säilyttääkseen omankin mielenkiintonsa. Kenopää: Harva jaksaa soittaa samaa piisiä samalla tapaa vuosikymmenestä toiseen. Marty: Niin, jokaisen bändin ei tarvitse kulkea Ramonesin viittoittamaa tietä hyvässä kuin pahassa.

Deactivate Autoslavesta Marty: Täähän onkin taas hyvä piisi. Kenopää: Sä selkeästikin tykkäät näistä vauhdikkaammista piiseistä. Ja minä taidan sitten sunkin edestä digata niistä tunnelmapaloista, jotka sulle ilmeisesti on liian lällyä kamaa. Marty: Ei se tempokaan tee autuaaksi, mutta tässä nuo nopeammat piisit ovat olleet mielestäni paremmin sävellettyjä laulumelodioiltaan. Onhan Danzigillakin ollut hienoja hitaita että samaan aikaan pitkähköjä piisejä.

Headhuntersista Kenopää Martylle:  Tää luulisi kelpaavan sulle, kun ei tää ainakaan poppia ole ja ei tää musta ainakaan huutoakaan ole silti. Marty: Melodiaa on hyvä olla ja tietyntyyppinen särmäkään ei ole pahitteeksi.

Coming in to Land-piisin aikana Marty: Onko tää jo tokavika piisi? Kenopää: On joo. Marty: Elikä levy etenee sujuvasti. Ensimmäisen kahden piisin perusteella odotin välityölevyä, mutta kolmannesta piisistä eteenpäin levy parani ja levyltä löytyy tarpeellinen määrä tulevia klassikoita sekä keikkasuosikkeja, joten levy kannattaa hankkia jos vastaan tulee. Kenopää: Diggaan tän nimikkopiisin kohdalla siitä, että siinä paljon erilaisia soittimia ja sovitus on hyvin mielenkiintoinen. Sanoisinko peräti, että runsas äänimaailma tässä kappaleessa. Kunnon orkestraatiot, joka minusta on erityisen mahtavaa tämänkaltaisessa musiikissa.

No message please piisin aikana Kenopää Martylle: Nyt se vika piisi on kehissä. Mikä viilis? Marty: Ei ihan TV Smithin paras levy, mutta kohtuullisen hyvä ja vaihteleva kokonaisuus kuitenkin. Ja kuten sanoin, hankkikaa! Kenopää: Hieno levy on minusta ja kannattaa todellakin hankkia, suosittelen! Marty: Ja TV Smith:hän ei ole koskaan tyystin huonoa levyä tehnytkään.

Bonus-sektori eli muulloin kuultua kommenttia levyn annista:

Maaninen Mehulinko: Toi varmaan roiskii sylkeä laulaessaan. Hirveitä sieluntuskia sillä tuntuu olevan. Mä en oikein saa sanoista selvää niin kuin yleensäkään kun lauletaan englanniksi, niin kuuntelen vaan tuota sävyä äänessä. Draamaattista sieluntuskien tulkintaa.

Tää (True Believers) sopisi hyin reippaan jumpan taustalle. Tai en mä tiedä sopisiko se, mutta jotain tällaista musiikkia on välillä niissä jumppaohjelmissa. Kuntopyöräilyn tahdittajaksi ainakin sopisi.

Äänen perusteella (Propably) voisi kuvitella, että laulaja on ihmissusi.

(Complaints Departmentin aikana todettua) en ole koskaan tykännyt siitä, että on paljon puheenmolotusta siellä seassa. Toi tarttis kurkkupastillin.

Levyraatoilua, osa 4

Kenopää ja Marty Blitzkrieg diggaavat kuunnella levyjä, joten juttua kyllä riittää levystä kuin levystä. Ja tässä on oikein helmi punkrockin historiasta, joten ei mikään ihme, että Avengersin pinkkikantisen levyn äärellä hemmoista irtosi sananen jos toinenkin. Vanhan ajan Levyraadin hengessä siis mennään levyllisen verran ja jubailu on taatun poukkoilevaa. Lue, jos uskallat! 😉

AVENGERS: (s/t) 2cd (Water)

Kenopää: Tää onkin Avengers-yhtyeen nk. Pink-albumin juhla-versio, jossa on se varsinainen albumi ja extra-levy.  Marty: Olisikohan meidän ensimmäinen saksalainen levy-yhtiö ottanut nimensä tän bändin Teenage Rebel -piisistä. Kenopää: Todennäköisesti. Mutta onko sitä lafkaa enää olemassa? Marty: On. Julkaisee kuulemma 5-6 levyä vuodessa. Kenopää: Hienoa! Marty: Mukavan kotikutoiset eli nk. punkit soundit. Ei ainakaan liian tuotetut. Kenopää: Ei tosiaan. Ei kuulosta miltään Blondielta tai Policelta, eikä Sex Pistolsiltakaan. Marty: No, Sex Pistolsillahan olikin kalliit ja hyvät soundit, mutta halvemmissa soundeissakin on puolensa. Kenopää: On todellakin. Tietty rosoisuus voi olla hyväksikin piisien ilmeelle. Kuulostaa elävämmältä kuin ylituotettu ja täyteen ahdettu äänimaailma, jossa kappaleilla ei ole tilaa hengittää. Marty: Ja aloittelevilla bändeillä on mahdollisuus saada samanlaiset soundit (kuin Avengersilla) ilman suuria taloudellisia panostuksia. Eräskin levypomo aikoinaan ohjasi aloittelevia bändejä sanomalla, että alkaa masentuko, jos ette heti saakaan samanlaisia saundeja kuin Ramonesilla. Kenopää: Tosin riippuu siinäkin, että onko kyse levy- vai livesoundista, ja vanhasta vai loppupään Ramo-materiaalista. Marty: Mutta voisi varmaan mainita bändin musiikistakin jotakin eikä vain soundeista. Kenopää: Sanotaan sitten.

Marty: Miellyttävän ripeä yleisote ja kiitettävän lyhyitä piisejä sekä tarpeeksi melodioita.
Kenopää: Onhan tää tällaista varsin toimivaa punkrockia, jossa on mun mielestä ajoittain jotain post-punk-kaikuja, vaikka onkin tehty nimenomaan punkin marssiessa esiin. Tiedä sitten onko post-punk-bändit kuinka saaneet tältä vaikutteita.

Marty: Vahinko, etten päässyt heitä Puntalaan katsomaan… jos materiaali oli tätä luokkaa. Kenopää: Oli se yhtä hyvä ja monin paikoin parempikin. Tykkäsin monesta esiintyjästä festarilla, mutta mun mielestä tää oli ehdottomasti yksi parhaimmista, ellei paras. Etenkin kokonaisuutena.

Marty: Jenkkipunkissa on aina ollut hieman erilainen soundi ja toteustapa kuin esim. brittiläisessä ja tämä bändi kuulostaa välillä mm. Dead Boysilta. Laulajallakin hieman saman tapainen laulutyyli kuin Stiv Batorsilla. Kenopää: Hmmm… en ole tullut aiemmin ajatelleeksi tuota, mutta sellaiseltahan se hieman kuulostaa. Mukavan gender blendaavaa siis tuoltakin osin eikä vain albumin kuvituksen osalta. Marty: Mukava kaiku laulussa. Kenopää: Mäkin diggaan siitä.

Marty: Ja piisejä on varmasti tarpeeksi yhdelle levylle. Eli tässä tapauksessa voisi sanoa, että saa rahoille vastinetta. Kenopää: Niin kyllä saa. Ja meikä sai Puntalassa lisäksi nimmarit kaikilta. Kiva bonus muutenkin hyvälle ostokselle.

Marty: On kyl metka asia, että Amerikan punk-bändeillä on ain ollut eri saundi kuin brittiläisillä. Vaikea sanoa mistä se alunperin johtuu. Mielestäni lähes pääsääntöisesti kaikki naispunklaulajat kuulostavat hyvältä. Kenopää: Niin, vaikka kuulostaisivat Stiv Batorsilta? Marty: Enemmänkin aksentti ja laulutapa kuin itse laulajan ääni kuulostaa Stiv Batorsilta. Ehkä ovat kotoisin samoilta seuduilta. Kenopää: Mutta mun mielestä laulajan ääni ei kuulosta ylipäätään erityisen naisellista eikä monin kohdin edes nk. naisääneltä. Marty: Itsekin aluksi kuuntelin, että onko kyseessä korkeaääninen mies vai nainen. Kenopää: Eipä sillä mun puolesta ainakaan väliä. Hyvä vokalisointi on hyvää, eikä sukupuolilla niin väliä ole siinä että kuulostaako joku hyvältä vai ei. Marty: Hyvin soitettua, hyvin sävellettyä ja hyvin laulettua. Ansiostakin ovat aikoinaan päässeet levyttämään. Kenopää: Ja hyvä, että pääsivät. Tykkään tästä kovasti. Ja mitä soundeihin tulee, niin mun mielestä tää ainakin ajoittain kuulostaa aika paljon samalta kuin osa alkuajan punk-bändeistä Brittilässä. Ehkä se on toi miltä tuo kaiku kuulostaa. Marty: Välillä tulee mieleen todellakin esim. Vice Squad. Kenopää: Ja se ei ole huono juttu ollenkaan.

Kenopää: Mun ihan pakko sanoa, että diggaan sitä kuinka tällä bändillä on hyvin soitetut ja ytimekkäät kitarasoolot. Harvinaista punk-levylle että niitä on ja että ne ovat kauniinkuuloisia ja toimivia. Vastaavasti yhtyeen lauluosaston kyky luoda toimivia harmonioita, on harvinaista herkkua, varsinkin punk-levylle. Marty: Välillä soolokitaristi kuulostaa jopa Johnny Thundersilta. Kenopää: Hyvää proto-punkkiahan se(kin) teki, eli sinänsä huono vertaus mielestäni. Tosin itselläni ei Thunders tästä ole mieleen tullut. Marty: Kuuntele nyt, onhan tässä. Ainakin New York Dollsin aikaisia. Kenopää: En tiedä. Ehkä se on enemmän soinnillinen asia kuin soitannollinen. Kitarasoundissa jotain samaan minustakin, mutta soitollisesti eri maailmasta ainakin enimmäkseen. Mielestäni nämä teknisempiä soitannollisesti. Marty: Eipä raadin tarvitse olla samanmielisiä. Olihan Suosikin levyraadeissakin etenkin punk-piisien kohdalla niin, että pisteet saattoivat vaihdella nollasta kymppiin. Kenopää: Niimpä. Eipä tässä tarvitse ruveta peistä ruveta kalistelemaan, etenkään kahden pasifistin keskenään. *Marty näyttää peukkua*

Bonus-sektori eli muulloin kuultua kommenttia levyn annista:
Maaninen Mehulinko: Ensin aattelin tuosta kannesta, että onpa siinä nätti poika. Mutta nättihän se on, oli mikä hyvänsä. Ei se oo niin nuukaa. En mää jaksa tämmöstä kuunnella.

Levyraatoilua, osa 3

Kenopää ja KWH päätyivät sulassa sovussa samaan kämppään pätemään väsymystä ja on-off-flunssaa. Koska kumpikin diggaa kuunnella levyjä, pistivät he stereoihin pari levyä soimaan ja kommentoivat niitä teen äärellä. Vanhan ajan Levyraadin hengessä siis mennään kahden levyn verran, mutta vielä gonzommin. Ja näissä kemuissa ei musiikkijulkaisun tuoreudella eikä musatietoknobbailulla ole väliä, kunhan viilis on katossa ja tunnelma välittyy. Tässäpä kaikkien lukijoitten iloksi ja kauhuksi referoituna litterointi 8.10. Kenopään ja KWH:n kahden hengen levyraatoilusta.

Riiva: Kansanriisto cd (Brecho Discos, julk. 2012, http://www.myspace.com/riivaband)

Kuuntelusessio I

Kenopää: Oon kuunnellut tätä keskenäni aiemmin ja oon tykännyt bändistä ennenkin. Mutta musta tuntunut tämän levyn kohdalla, että en saa tästä punaista lankaa käsiini. Aiemmin Riiva ollut erilaista musaa ja tuntuu että se hämää mua ja hieman sekin, että minusta keskenään piisit erilaisia. KWH: Punkkiahan tää on. Kenopää: Onhan tää, mutta kokonaisuutena tää on sellainen, etten ole vielä saanut ihan kiinni, vaikka yksittäiset piisit kolahtelevatkin. KWH: Ok, mutta oikein menevää punkkia tää musta on. Tykkään. Kenopää: Onhan tämä. Onpas tämä alkupää todellakin tasaisesti hooceeta ja vähän crustia. Sikäli aika linjakas, mutta osa piiseistä on ihan eri maailmasta. KWH: Mulla tulee Lama tästä mieleen. Kenopää: Ok, mulla ei oo kyllä tullut, enemmän vaikka Riistetytkin.

Kenopää: Ja jos tätä nimenomaan punkbändiksi ajattelee, niin sittenhän tämä vasta hämäävä onkin, kun avaa levyn kannet ja katsoo kuvia. KWH: Luulis että ois keesit pystyssä. Kenopää: Hih, niimpä. Mutta ei ole. (näyttää kansia) KWH: No, ei kyllä kuvassa keesiä ole. Kenopää: Ei ole. Musta toi on hauska kun kuvassa näyttää enemmänkin gootti- ja rock-porukalta ja sitten kuulostaa erilaiselta. KWH: Mutta ihan söpöjä nuoria poikiahan noi. Kenopää: No, ei ne kyl miusta oo. Kauhee partakin. KWH: Hmm… mutta kyllä noi musta ainakin näyttää nuorilta. Kenopää: Totta. Siinäkin yksi hämäävyys. Aika cool toikin.

KWH hihkaisee kahdeksannen piisin (nimikkopiisi Kansanriisto) aikana heti että CLASH!!!! Kenopää: Tämän tästä levystä kuulin eka netistä maistiaisena ja sitten ekan piisin, niin osaat kuvitella kuinka hämmentynyt olin noista muista piiseistä KWH: Joo, on nää kyllä hyvin erilaisia. Kenopää: Mutta hyviä kaikki. KWH: On. Kenopää: Mutta osa näistä ripeemmistä piiseistä on sellaisia etten oikein saa otetta. KWH: Musta tää on tällaista Lamaa.

KWH: Onko nää muuten leipäjonoja nää kuvat? Kenopää: Hmm. KWH: On ne varmaan. Kenopää: On ne joo… aika osuvia kuvia kyllä levyn maailmaan. Kwh: On joo kyllä.

Mitä kumarrat piisissä  örinän että Lamamaisen vokalisoinnin vuorottelua KWH:n mielestä. Kenopääkin tajuaa nyt Lama-vertauksen.
Kenopää Miksi?-piisin aikana: loppuis jo. KWH: Tämähän on energistä.

(levy loppuu)

KWH:  Nytkö se jo, perkele, loppu sitten. Kenopää: Musta just sopivan pituinen. Ehkä ois voinut olla vähän lyhyempikin.  KWH: Kyl mä oisin ton voinut kuunnella toisenkin kerran. Kenopää: Kuunnellaan sitten!

Kuuntelusessio II

Kenopää: Tästä (Perhe-tragedia niminen piisi) mä tykkään kovasti. Kwh: Ei tää ookaan syyttä levyn eka piisi. Kenopää: Tää on kyllä melkoinen aloituskaksikko nää piisit yhdessä. Kwh: joo, nää on molemmat hyvii piisejä. siinä olet oikeassa. Tosin mä en ole noita lyriksejä kauheesti kuunnellut, vaan enemmän soittoa. Sitä että miltä se kuulostaa. Sanoja kuuntelee sitten myöhemmin. Kenopää: Ekat kaksi on sanoituksiltaan väkivallasta. Ekassa piisissä iskä hakkaa ja toisessa (Osta) rinnastetaan yhteiskunnan ihmisiin kohdistuva toiminta yleisesti väkivaltaan. Ja tää kolmaskin (Jotain vialla?) jatkaa väkivallasta. kwh: Näitä tuntuu väkivalta kovasti ahdistavan.
kwh: Tästä tulee jotkut pelit mieleen… Kenopää: Ai kui? KWH: Niin kun jotkut resident evilit ja muut missä jätetään aivot narikkaan ja sit istutaan sohvalla ja tapetaan niitä äijiä…

Kenopää: Onhan tää tällastä aivot narikkaan -menoa musiikillisesti, mutta lyyrisesti hyvinkin asioita käsittelevä. (kwh nyökyttelee)
Kenopää: Aluksi osa näistä nopeammista ja raivokkaammista kuulosti täytepiisimäisiltä, mutta nyt heti peräkkäin kuunnellessa, niin nääkin tuntuu hyviltä, kun ne uppoavatkin kokonaisuuteen  hyvin. Mutta sä nyt tykkäsitkin näistä jo heti.
kwh: *nyökyttelee* minkäs teet, vanha punkkari. Kenopää: Eiköhän mutkin sellaiseksi voi laskea ja mulla paljon tällaista levyhyllyssä ja diggaan monista tällaisista bändeistä, mutta jotenkin vaan ei viimeaikoina tällaista ole tullut kauheasti kuunneltua. Kuuntelen hitaampaa… ja en näin, hmm… menevää. Kwh: Ja meno vaan jatkuu. Hirveetä kohkausta -jes! Kenopää: Niin on, mut se on hyvä. Hyvä että tällaistakin musaa on. Kyl mä tykkään tälläisestäkin. kwh: Minä kanssa.

Kansanriiston kohdalla kummatkin että jee tää rauhallisempi piisi taas. kwh: Mut mä tykkään tästä alkuperäisestä niin paljon. kchs: Kyl miekin vaikkei se suurin suosikki mulle ookaan Clashilta.

Kwh: Asiaa kyllä näissä sanoissa. Aivan totta. Tuollaista olisin voinut kirjoittaa itsekin. Kiukutellut just samoista asioista ihan samalla tavalla. Kuka tahansa sinne (eduskuntaan yms. päättämään) pääseekin, niin alkaa ajaa vaan omaa asiaansa. Oon kypsä nykyään Paavo Arhinmäkeenkin. Siitäkin tullut ihan porvari vaik se onkin punainen.Kenopää: Oliks toi sitten tän zinen eka ja vika poliittinen lausunto? kwh: Poliittinen kannanottomme on että politiikka on perseestä, ei siis puhuta poliitikoista.

Demokratia-piisin  aikana Kenopää: mä diggaan tästä piisistä ja mun mielestä tämä sopii just hyvin tähän väliin. Kun se alkaa hitaasti, sit menee nopeaksi ja sit menee nytkytteleväksi. Vaihtelua levyyn…. (seuraava piisi alkaa) KWH: Tää on se Yön elostelijat (kyseessä piisi nimeltään Yön elostelija [Vivendo Na Cidade]). Kenopää: Jääny mieleen, hehe. kwh: *naurua*

Kenopää: Viddu ku vaihtu piisi nopeasti kwh: Joo, lähti heti käyntiin. Tän piisin (Miksi?) nimi pitäis olla Hyvinkää. Kenopää: mun mielestä täs jotain Rytkemäistä. kwh: en tiedä…. (kommentoi taustalla kuuluvaa laulantaa) Hee, Hyvinkäältäkään ei ikinä pääse pakoon. Kenopää: osuva lyriikka siis. Kwh: joo. Nää kadut on käyty ja kaikki on paskaa, ja pakoon ei pääse. Aina joutuu takas Hyvinkäälle… joo.

Kenopää: Jahas,  uusi piisi alko jo (Cancer Del Pueblo). kwh: Joo, ei paljon sanoista saa selvää. Kenopää: Ei. kwh: Ja menikin jo. Kenopää: heh, niin meni.

Mitä sä kummarat? -piisistä Kenopää: Tää on hyvä piisi. kwh: On. Kenopää: Mun mielestä täs tulee vaihtelua kun on rokkaavampaa riffiä ja vokalisointi välil ihan eri maailmasta.

Kenopää: Nopeita piisei kun menee ohi nopeesti. Mä kuulen näissä piiseissä TK:n , Riistettyjen ja Rattuksen vaikutusta.
kwh: Varmaan niitä kaikkii kyllä. Toisaalta kun tää laulaja vetää kunnolla, niin tulee lauluäänestä mieleen Lama ja Totuus löytyy kaurapuurosta, sehän on just tämmöstä (taustalla Mikä täällä haisee?).
Kenopää: Tiukkaa.

Kwh: Nyt tulee se vika piisi, jonka jälkeen se loppuu ihan tosta vaan. Kenopää: Ei kun tää on toka vika. kwh: Ei kun vika. Kenopää: Niin onkin. kwh: Mä olin oikeassa.  (LEVY LOPPUU) kwh: No, niin!
Kenopää: No, ohhoh! Menipä se nyt nopeasti. Vidun lyhyt levy, kun pääsee vauhtiin tän kanssa.

Ja vaikka kolmas kerta olisi toki toden sanonut, niin päätimme siirtyä Riivasta DOOMin pariin. Nimestään huolimatta ei ole kyse doom-metallista vaan crust-punkista.

DOOM: Fuck their plutonomy cd (julk. 2012)

Kwh: (Reasonable Force -piisistä) Samaa meininkiä vähän niin kun mut englanninkielellä. Tosi pienet tekstit, en pysty lukemaan noin pienestä sitten millään. Ahdistaa tuommoiset kannet. Kenopää: Onhan toi silleen muutenkin aika ahdistava kansi.  Kwh: Ja sanoista ei ota sitten mitään selvää, mut ei niitä tuolta pysty lukemaankaan, että vähän menee sanoma ohi. Kenopää: No, onneksi niillä (kai) on ne sanat netissä. Kwh: Joo, sitä pystyy suurentamaan. Kenopää: Ja hyvä niin, että jotain hyvää netissäkin. Kwh: Joo, on.

Kenopää: Toinen piisi (Financial Coup) jo, aika ripakkaa. Kwh: Mistäs nää on, ketä nää on? Kenopää: Nää on crust-legenda Brittilästä. 25 v. vanha bändi. kwh: Siis 25 vuotta. Kenopää: Joo. kwh: Mä en oo pitkään aikaan näin paljon hooceeta kuunnellutkaan. Kenopää: Vaikka tää onkin enemmän crustia.

Kwh: Vai onko se niin että kun punkkari vanhenee niin se alkaa kuunnella  kevyempää punkkia… jotain Rancidia vaan. Heh. Aor-punkversio. Ei vaan, kuuntelen skata ja punkkia sujuvasti, Rancidissa sopivasti kumpaakin. Kenopää: Joo, onhan se hyvää mut ei mul tästä Rancid tuu mul mieleen. kwh: Ei mullakaan, nimenomaan ei tule todellakaan. Mietin vaan sitä miksi en kuuntele enää tällaista kauheasti vaan oon siirtynyt aor (=adult oriented rock)-vaihtoehtoihin. Adult oriented punk rock eli aopr 😉

Kenopää: Mut kyl mä tykkäsin näistä kovasti Puntalassa. Ja tullu kuunneltuu tätä levyy ihan helevetisti. Kwh: Mulle tämä on tällaista mitä kuuntelen mielelläni livellä mutten kuuntele levyltä himassa… enää, jostain syystä. Kenopää: Aika aikaa kutakin. Ite diggasin näitä teininä ja diggaan yhä ja jopa himas istuen. Kwh: ä en oo koskaan kauheesti ihan just tällaista kuunnellu kotona. GBH:ta, Exploitedia, suomalaisia hc-bändejä kyl ain, mutta en ihan tällaista paljoa kotona… livenä tietenkin kyl ain, kun siinä on se fiilis. Kenopää: Joo, onhan siinä. Näillä oli hyvä meno livenä, niin uskon että kolahtelee levyltä aiempaakin paremmin sen takia. Mielessä on niin positiivisest vibat keikasta, että jaksaa kuunnella pauketta levyltä kotonakin.

Bonus-sektori eli muulloin kuultua kommenttia levyn annista:

Maaginen Mehulinko: Ei tuota siedä kuunnella. Hirveetä vingutusta. Epätahtista kattiloitten paukutusta ja silkkaa melua. Se mielikuva mikä mulla tuli tosta, on se että joku vinguttaa kitaraa, yksi hakkaa vispilöillä kattilaa ja joku on tunkenut märän sukan suuhunsa ja koittaa karjua sen lävitse. Ja koittaa olla oksentamatta samaan aikaan.

Sonde: Mua harmittaa, kun en Puntalassa ostanut tätä. Olisi pitänyt uskoa jo päivällä, distroteltalla hommissa ollutta Krisse Chrissie Heart Sydäntä että tämä on kova ja hankkimisen arvoinen levy ja ostaa levy ennen kuin se viedään käsistä. En ollut koskaan kuullut, niin en raaskinut kuulematta ostaa. Keikan aikana rakastuin välittömästi yhtyeeseen ja tuijotin koko keikan hievahtamatta bändiä. Keikan jälkeen oli myöhäistä enää saada levyä. Sairaan hyvä tämä on. Kunnon mättöä. Pande: Joo, on tää melkosta *nyökyttelee päätä innostuneena* Sonde: *naurahtaa* Meteliä. Pande: Oikein hyvää. Sonde: Lumoavaa. Vangitsevaa. Tän haluaa heti kuunnella uudestaan, kun se loppuu. Voi että kun on hyvää! Pande: On.

Levyraatoilua, osa 2

Kenopää kidutti syysflunssaisena kipuilevaa Maanista Mehulinkoa Blueinthefacen levyllä. Koska kipeän ihmisen härkkiminen millä tahansa musiikilla on moraalisesti epäilyttävää, siirtyi Kenopää  kuuntelemaan levyä toisaalle. Jotta homma ei olisi mennyt monologiksi, saapui paikalle sopivasti Marty Blitzkrieg Kenopään kanssa Levyraatoilemaan. Lopputuloksesta näkyy selkeästi se, että Blueintheface herättää jokaisessa kuulijassaan mielipiteitä ja mielipiteet voivat mennä hyvinkin ristiin keskenään. Ja tämä jos jokin on persoonallisen bändin merkki. Lukekaa, tsekkailkaa linkkejä ja muodostakaa oma mielipiteenne.

Blueintheface: 33 Minutes Of Your Life cd
(omakustanne, ilm. 2012, www.facebook.com/bluukkarit)

Kuuntelusessio I

Maaninen Mehulinko: Minusta tässä on ruma kansi. Kenopää: Mie tykkään tosta kannesta.

Maaninen Mehulinko: Ainakin näin flunssaisena toi on ahistavaa huutoa ja pauketta. Just sellaista että hakattais vasaralla päähän tai kattilan kansia korvan juuressa. Ei toi varmaan ole lajissaan huonoa, sen verran musikaalisuutta mussa on että sen verran tajuan. Mutta se nyt ei ole sellaista mitä yleensäkään jaksaisin kuunnella, ja flunssaisena vielä vähemmän.
Kenopää: Miusta tää taasen kuulostaa persoonalliselta indierock-popilta, jossa laulajalla on mielenkiintoinen ja massasta erottuva lauluääni.

Kenopää kakkospiisistä (Plastic Love): Entäs tää, onko tää yhtään vähemmän kauhean kuuloista sinusta? Maaninen Mehuhetki: samaa kattilan kansien paukutusta just tällä hetkellä ja yks määkyy vapisevalla äänellä taustalla. Valitettavasti tässä olotilassa en pysty antamaan imartelevia kommentteja oikein mistään musiikista. Tai ehkä jonkinlainen voisi sopia, muttei saisi olla mitään paukutusta eikä huutoa. Eikä toikaan varsinaisesti huuda, mutta on kuitenkin sellainen… ei mitenkään erityisesti pehmeä laulutapa. Eikä pidä tietenkään ollakaan, enkä arvota sen perusteella, mutta juuri nyt en jaksa mitään juuri tuon tyyppistä.

Kolmospiisistä (Get Away) Maaninen Mehulinko kommentoi nauraen: Ei se varmaan sanonut että ”I’m the big butt lesbo”… Kenopää: Ei varmaan… (lueskelee sanoituksia).. Ei, tiedä sitten minkä kuulit niin.

Kenopää: Tää on mun suosikki (Scream My Name And Do The Things I Told You To Do).. Tääkään ei taida osua sun nauruhermoon?
Maaninen Mehulinko: Ainakaan mä en kärsi kauheasti tätä kuunnellessa. Kun toistetaan moneen kertaan, niin tämmönen huonomminkin laulettua englantia tajuava ymmärtää ja menee sanoma perille. Kenopää: Että jotain hyvää tässäkin *kumpikin naurahtaa*

Le petit coq-piisin aikana Kenopää: Tää on kyl mustakin vähän ärsyttävä. Maaninen Mehulinko: Tää on just tällainen mikä käy hermoille.

No more -piisin kohdalla Maaninen Mehulinko: Kiitos, riittää jo. Olis riittänyt jo paljon aikaisemmin. Kenopää: Se onkin sopivasti, kun kyseessä No more -piisi, niin ei sitten enää enempää. *naurahdus kummaltakin*

Kuuntelusessio II

Levyn kuuntelu siirtyy ymmärrettävistä syistä vähemmän flunssaisten korvien kuunneltavaksi ja Kenopää siirtyy kuuntelemaan levyä toisaalle. Kuuntelutoveriksi paikanpäälle tulee Blitzkrieg Boys-yhteyksistään tunnettu Marty Blitzkrieg.

Marty Blitzkrieg: Siinähän on hieno kansi. Kumpi näistä on bändin nimi ja kumpi levyn nimi, vai onko tää kokoelma? (Kenopää selittää)
Kenopää: Ja ei tää oo kokoelma, vaan ihan albumikokonaisuus. Ja kuten huomasit, niin siinä on ne sanatkin. Marty: Nii-in on. Kenopää: Mun mielestä tossa alussa (Plastic Love -piisissä) on jotenkin QUEENmäinen alku. Marty: Kahden ekan piisin perusteella musiikki on parempaa kuin sanoitukset. Kenopää: Mun mielestä taasen ekassa piisissä (Pillow Fight) oli aika oivaltavatkin sanat, toka oli munkin mielestä ympäripyöreämpi. Marty: Ei sanoissa muuta vikaa, mutta olen kyllästynyt siihen, että suurin osa bändeistä nykyään tekee lähinnä rakkauslauluja. Tosin omakin bändini niitä välillä tekee. Kenopää: Mun mielestä jos näitä rakkkauslauluiksi ajattelee, niin ne on enemmän viha-rakkaus -lauluja kuin rakkauspainotteisia. Marty: Soitto sinällään tehokasta ja laulajalla hyvä ääni ja hyvä tapa laulaa. Kenopää: Joo, onhan toi persoonallinen ja voimakasääninen vokalisti ja miusta noi taustalaulutkin toimii hyvin. Marty: Hyvät saundit ja kaikki kuuluu. Kenopää: Joo, on kyllä indie-bändin tee-se-itse-julkaisuksi käsittämättömän pro-tason soundit ja kuten totesit niin eritelty äänikuva, josta kaikki soittimet erottuvat edukseen. Marty: Englanti hyvin lausuttua. Kenopää: Tää on mun suosikkipiisi (Scream my name and do the things I told you to do)… Marty: Tarkemmin tutustuttuani huomasin, että löytyy muutakin kuin rakkauslauluja, joka on plussaa. Kenopää: On se. Ja mun mielestä tää piisi sopisi hyvin vaikka jossain s/m klubilla esitettäväksi. Marty: Tässä (kansilehtisessä) ei oo sanoi tähän. Kenopää: Tässä lauletaankin vaan tota piisin nimeä. Marty: Aaaa, no, siinä tapauksessa.

Marty: Not my cup of tea, mutta kokonaisuutena sinällään vakuuttavaa jälkeä. Ammattitaitoista. Kenopää: Mä kyl tykkään tästä, kun miusta tässä yhdistyy punk, pop, rock ja sellainen hämyisä indie-meininki. Marty: Ensivaikutelmani on, että piisit ovat hieman samankaltaisia. Kenopää: Miusta näissä taasen on tehty pienillä asioilla aika isoja eroja toisiinsa ja tykkään siitä kuinka nopea ja hidas, lyhyt ja pitkä vuorottelee levyn aikana. Mutta makuja on monia.

Marty: Taiteilee mainstreamin ja punkin välimaastossa, ja ikävä kyllä mainstream on hieman voitolla. Mutta jos olisin ostanut levyn kuulematta sitä etukäteen, ei suru olisi suuri, sillä kokonaisuus on kuitenkin suhteellisen sulava ja kuunneltava. Kenopää: Että poppia, joka toimii punkkarilekin, vai? 😉 Marty: Kyllä, tarpeeksi voimallista, ettei pääse nukuttamaan.

Marty: Täytyy vielä lisätä, että erityismaininta hyvästä lainapiisivalinnasta eli 22 Pistepirkon Birdyn versioimisesta. Kenopää: Tää onkin yksi mun suosikeista 22 pp:n tuotannossa ja mun mielestä nää tekee mukavan omalaatuisen tulkinnan aiheesta. Marty: Mikään bändi ei voi olla kokonaan paha tai huono, jos pitää kyseisestä piisistä. 😎 Kenopää: Ja mikäpä siis tässä hyvää bändiä kuunnellessa, kun se versioi toisen hyvän bändin hyvää piisiä 😉

Pets-piisistä Marty: Tää kuulostaa tutulta. Mullakin on vastaava piisi. Ja jotain Nirvanamaista tuossa introssa. Kenopää: On kyllä bändi selkeästi grungensakin kuunnellut.

Marty: Tätä olisi mukava kuunnella autosteroista, jos minulla olisi ajokortti tai auto. Kenopää: Tuo kiteyttikin hyvin levyn. Rentoa menoa ja rullaa eteenpäin, mikäpä olisi rullaillessa autollakin, jos autolla ajaisi. Marty: Sinällään 33 minuuttia tämän levyn seurassa ei ole hukkaan heitettyä aikaa. Kenopää: Eipä ole ei. Itse olen kuunnellut tän useammankin kerran ja tulen kuuntelemaan vielä monta kertaa.

Levyraatoilua, osa 1

Levyjen kuuntelu on porukalla mukavaa ja arvioitten kirjoittaminen sujuu rivakammin kollektiivisesti hyvässä hengessä rupatellessa kuin yksin pähkäillessä ja tuskaisesti nakutellessa.  Vanhan ajan Levyraadin hengessä  mennään tässä Levyraatoilussa ja taatun gonzosti, kuten hommaan kuuluukin. Vaikka näissä levynkuuntelukemuissa ei musiikkijulkaisun tuoreudella eikä teoriatiedolla ole väliä, on tällä kertaa mukaan valikoitunut tuore julkaisu, joka sisältää yllättävän teknistä ilmaisua. Yleensä todellakin levyraatoilussa on useita äänitteitä, mutta nyt vain yksi cd kuuntelussa, koska ko. äänitteelle on tallennettu yhtyeen kolme omakustannelevyä samojen kansien sisään.  Tässäpä kaikkien lukijoitten iloksi ja kauhuksi referoituna höpinöitä Diggaan, siis olen -blogzinen toimituslaisten Heko ja Hurjat Pojat-yhtyeen mielentuotteeseen keskittyneistä levyraatoiluista.

Heko ja Hurjat Pojat: Psykedeelinen aikamatka cd (Kompakti, Komp-002, julk. 2012)

Kuuntelusessio I

Eräänä aurinkoisena syyspäivänä (kyllä, sellaisiakin on) Kenopää ja Maaninen Mehulinko päätyivät Heko ja Hurjat Pojat yhtyeen kotisivuille. Aikansa ihasteltuaan ja hyvässä mielessä naureskeltuaan kotisivujen kuvitukselle, arvioriiviöt suvaitsivat painaa play-nappulaakin.

Kenopää: Tässähän on ainakin osa Ramopunk-musiikin soittajina tunnettuja tyyppejä, että saa nähdä millaista musiikkia. (painaa play:ta) OHO! Täähän kuulostaa ihan musiikilta. Maaninen Mehulinko: Joo. Kenopää: Täähän on hyvää. Maaninen Mehulinko: Sanat ovat hauskat. Kenopää: Joo, hyvin psykedelistä. Outoa, erittäin outoa. Mutta mä diggaan. Maaninen Mehulinko: Onko tää jotain lastenmusiikkia? Kenopää: Ei kai kuitenkaan, vaikka ymmärrän mitä tarkoitat, sen verran höpsöä ja satumaista tämä on. Ihan mielenkiintoista. Kuunnellaanko lisää yhdessä vai laitanko luurit? Maaninen Mehulinko: Ei tartte laittaa, vielä ainakaan. Tätähän jaksaa kuunnella. Sanat ovat mielenkiintoiset. Jää kuuntelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Kenopää: Olet oikeassa. Koukuttavaa. Mähän oikein innostuin tästä. Hyvin soitettua, kokeellista, psykedelistä, silti soljuvaa ja hauskaakin. Kiinnostaisi nähdä nää jossain livenä. Jaksaisitko kuunnella näitä keikalla? Maaninen Mehulinko: Kenties. Voisin ainakin harkita. Kenopää: Ei tää ainakaan päällekäypää ole. Aika kevyttä musisointia. Maaninen Mehulinko: Joo, jaksaa tätä kuunnella.

(yleistä naureskelua sanoitusten toisiinsa liittymisestä ja sanallisista höpsöilyistä)

Maaninen Mehulinko: Tää on mielenkiintoista, että tarina jatkuu seuraavassa kappaleessa. Kenopää: On joo, draamallinen kaari mietittynä. Harvoin tällaisia kokonaisuuksia nykyään kuulee, etenkään suomeksi. Vaan mitenköhän tämä toteutetaan livenä? Onkohan niillä millainen kokonaisuus keikoilla? Maaninen Mehulinko: En kyllä yhtään osaa sanoa. Kenopää: Pitäisi kyllä tsekata ne jossain.

Kuuntelusessio II

Toimituskollektiivin hyppysiin saapui sopivasti Heko ja Hurjat Pojat -yhtyeen Psykedeelinen aikamatka cd arviokappaleena, kun into nettipiiseistä oli ylimmillään. Huba huba ja jummi jammi millainen ajoitus promolevyn saapumisella!

Kenopää: Hihihi, tätä kantta! Heh, mikä kansi! Musta tää on mahtava! Maaninen Mehulinko: Pimeä, mutta hauska. Kenopää: Ja tää on kyllä kuin lastenlevy. Maaninen Mehulinko: Joo, on. Kenopää: Ja kato, tän kun avaa, niin avautuu vähän kuin jossain vanhassa lp:ssä tällainen psykedelinen visio. Maaninen Mehuhetki: Omituista, mutta samalla viehättävää. Kenopää: Hih, hassu! Ja tosi psykedelinen. Toi ylämaannauta sanoo: ”Röh!”. Vai onko toi ylämaannauta, on sillä sarvet ainakin vai mitkä noi on? Maaninen Mehuhetki: Ylämaannaudan ja sian risteytys. Kenopää: Ja kato, tossa levyn pinnassakin on painatus! Maaninen Mehuhetki: Oho! Sehän on silmä. Kenopää: Ja jotenkin mielenkiintoinen. Vähän kuin sarjakuvasilmä, mutta jotenkin psykedeelisempi. Heh, psykedelinen sarjakuvasilmä.

(laittaa levyn soimaan)

Kenopää: Tää on kyl niin hyvä. Toimii kyllä hyvin.
Maaninen Mehuhetki: Ei tää kyllä musta enää tunnu niin hauskalta kuin viimeksi. Ehkä se ensikerran ihastus hiipuu. Kun ei ole enää yllättynyt, vaan tietää jo mitä tapahtuu, niin ei ole enää niin jännittävä ja erikoinen kokemus. En ehkä jaksaisi kuunnella näitä uudelleen.
Kenopää: Ai jaa, mä oon kyllä kuunnellut näitä netistä viimeksi yksikseni useamman kerran ja musta vaan tuntuu, että tää juttu kasvaa. Mulle toimii kyllä. Löytää aina uusia juttuja mitä ei ensin löytänyt.
Maaninen Mehuhetki: Minkäköhän päänsekoittimen avulla näitä sanoituksia on tehty?
Kenopää: Joo, on nää kyllä melkoisia. Aika kreisiä kamaa kyllä kieltämättä. Huhhuh! Mutta tavallaan siistiä, että joku tällaista tekee. Sopivan toismaailmaista tähän maailmanaikaan.
Maaninen Mehuhetki: En mä kyllä taida jaksaa nyt kuunnella enempää.
Kenopää: No, mä kuuntelen sunkin puolestasi.

(Kenopää kuuntelee vielä aimo tovin kappaleita ja kommentoi niitä aika ajoin Maaniselle Mehuhetkelle…)

(ties kuinka monennen piisin jälkeen)
Kenopää: Ei, ei, ei… ei enää! Huhhuh! Jotenkin vaan tuli toppi. Alkoi tuntumaan puurolta eikä pää enää pystynyt sulattamaan lisää outoja juonikuvioita. Sikahauskaa pienissä pätkissä ja vähän pitemmissäkin, mutta kertalaakilla alusta loppuun yhdeltä istumalta toi koko kolmen (albumin) kokonaisuuden (1. Surffaten = 7 piisiä, 2. Röh = 8 kappaletta, Avaruusseikkailu 2009 = 9 tsibaletta) eli 23 laulun sulattaminen on yksinkertaisesti liikaa. Ei liikaa makeaa hampaille eikä näemma mielellekään. Eka on hauskaa ja sitten särkee. Joku raja se mullakin on!!!

( Maaninen Mehuhetki ja Kenopää nauravat yhdessä. )

Bonus-sektori eli muulloin kuultua kommenttia levyn annista:

Villi Raitapaita: Tässä on ainakin yks Luumäkien tyyppi. Pojat ainakin soittaa osaa. Ei hassumpaa.

Matala Maja: Hurjat pojat hyvinkin. Hauskaa ja hurjaa.

JÄLKIKIRJOITUS ja HUOMAUTUS LUKIJOILLE:

Levyraatoilun jubailijoitten henk. koht. uskomukset ja tai luulot eivät edusta toimituksen linjaa eivätkä välttämättä ole aina linjassa todellisuudenkaan kanssa. Ja huumori, se on tärkeä asia elämässä. Meidän maailmassamme ainakin 😉